Kristallografia lyhyesti
Muutama sivu, jotka asettavat Lauen tekemisen yhteyteensä. Ensin nähdään, mikä kide on ja miten sen symmetria kuvataan. Sitten nähdään, miten diffraktio tekee kiteen näkyväksi ja millaisten vaiheiden kautta tuntemattomasta näytteestä päästään sen atomien paikkoihin.
Kide: hila ja aihe
Kide on atomien järjestys, joka toistuu täsmälleen samanlaisena avaruuden kolmeen suuntaan. Se kuvataan kahdessa osassa.
- Hila on niiden translaatioiden joukko, jotka jättävät kiteen ennalleen. Se koostuu pisteistä, ei atomeista.
- Aihe on atomiryhmä, joka sijoitetaan jokaiseen hilapisteeseen.
Usein sanotaan lyhyesti: kide = hila + aihe. Kolme vektoria a, b, c virittävät hilan, ja niiden muodostama suuntaissärmiö on alkeiskoppi. Sen kuusi parametria (a, b, c, α, β, γ) ja atomien koordinaatit näiden vektorien murto-osina riittävät kuvaamaan koko kiteen.
Alkeiskoppeja on kahdenlaisia:
- primitiivinen alkeiskoppi sisältää vain yhden hilapisteen;
- konventionaalinen alkeiskoppi on joskus suurempi, mutta sen särmät noudattavat symmetriaa. Vuorisuolan pintakeskinen kuutiollinen alkeiskoppi sisältää neljä hilapistettä.
Tasossa ajatus on sama kahdella vektorilla: tapetti, laattalattia tai kangas ovat ”kaksiulotteisia kiteitä”.


Kaavat
Hilapiste ja mielivaltainen piste suhteellisissa koordinaateissa:
Metrinen tensori sisältää alkeiskopin kuusi parametria; siitä saadaan etäisyydet, kulmat ja tilavuus:
Symmetria tasoittain
Jaksollisuus rajoittaa mahdollisia symmetrioita voimakkaasti. Hilalla voi olla vain 1-, 2-, 3-, 4- tai 6-kertaisia kiertoakseleita: tämä on kristallografinen rajoitus. Säännöllinen viisikulmioiden laatoitus on mahdoton, samoin kuin viisikertaisesti symmetrinen kide. Symmetriat luokitellaan siksi tasoihin, joista kukin rakentuu edellisen varaan.
- Pisteryhmä kokoaa yhteen kierrot, peilaukset ja inversion, jotka pitävät yhden pisteen paikallaan. Se kertoo, miltä kide näyttää kaukaa, atomeja näkemättä: sen tahkojen muodon ja sen ominaisuuksien anisotropian. Pisteryhmiä on 32. Ne piirretään stereografisena projektiona ja jaetaan 7 kidejärjestelmään triklinisestä kuutiolliseen.
- Bravais’n hilat ovat ne 14 tapaa järjestää hilapisteet avaruuteen: primitiivinen (P), tilakeskinen (I), pintakeskinen (F), pohjakeskinen (A, B tai C), romboedrinen (R).
- Avaruusryhmä yhdistää nämä kaksi. Se lisää operaatioita, joilla ei ole vastinetta pisteryhmissä: ruuviakselit (kierto, jota seuraa translaation murto-osa, kuten 21 tai 42) ja liukupeilaustasot (peilaus, jota seuraa puolikas translaatio). Avaruusryhmiä on 230, ja tasossa tasoryhmiä on 17. Niiden Hermann–Mauguin-symboli, kuten
Fm-3mtaiP2_1/c, ilmoittaa hilatyypin ja sen jälkeen symmetriaelementit pääsuuntien mukaan. - Wyckoff-paikat luokittelevat alkeiskopin pisteet niiden paikallisen symmetrian mukaan. Symmetriaelementin päälle sijoitetulla atomilla on alkeiskopissa vähemmän kopioita kuin yleisessä paikassa olevalla atomilla. Sen monikertaisuuden ja sen paikkasymmetrian kertaluvun tulo on vakio. Tämä on rakennekuvausten kieli: ”Na paikassa 4a, Cl paikassa 4b”.
| Tasossa | Avaruudessa | |
|---|---|---|
| Kidejärjestelmät | 4 | 7 |
| Pisteryhmät | 10 | 32 |
| Bravais’n hilat | 5 | 14 |
| Tasoryhmät, avaruusryhmät | 17 | 230 |
Symmetria näkyy myös fysikaalisissa ominaisuuksissa. Neumannin periaatteen mukaan kiteen jokaisella ominaisuudella on vähintään sen pisteryhmän symmetria. Kuutiollinen kide on siksi optisesti isotrooppinen. Pietsosähköisyys taas edellyttää, ettei kiteellä ole symmetriakeskusta.

Lauessa Laatoitus-työpaja käy läpi 17 tasoryhmää ja 7 friisiryhmää. Kide-työpaja käy läpi 230 avaruusryhmää Wyckoff-paikkoineen, alkeiskopin symmetriaelementteineen ja stereogrammeineen.
Kaavat
Symmetriaoperaatio Seitzin merkinnöin: lineaarinen osa ja translaatio (murto-osainen ruuviakselille tai liukupeilaustasolle):
Kristallografinen rajoitus: hilan kannassa on kokonaislukumatriisi, joten myös sen jälki on kokonaisluku. Kierrolle kulman verran:
Wyckoff-paikka: sen monikertaisuus (konventionaalisessa alkeiskopissa), sen paikkasymmetrian kertaluku , pisteryhmän kertaluku ja alkeiskopin hilapisteiden lukumäärä (1 P:lle, 2 I:lle ja C:lle, 4 F:lle):
Atomien näkeminen: diffraktio
Atomien väliset etäisyydet, jotka ovat ångströmin (10−10 m) suuruusluokkaa, ovat aivan liian pieniä valomikroskoopille. Kide valaistaan siksi aallolla, jonka aallonpituus on samaa suuruusluokkaa: röntgensäteillä, neutroneilla tai elektroneilla. Jokainen atomi sirottaa hieman aallosta. Koska kide on jaksollinen, nämä aallot vahvistavat toisiaan vain tietyissä suunnissa, joissa ne muodostavat teräviä täpliä, heijastuksia. Max von Laue havaitsi tämän vuonna 1912; William Lawrence Bragg muotoili lain seuraavana vuonna.
- Mihin kide diffraktoi: Braggin laki. Kiteen voi nähdä yhdensuuntaisten hilatasojen perheinä, joita merkitään Millerin indekseillä (h k l) ja joiden välimatka on dhkl. Tasoperhe heijastaa aallon, kun 2 d sin θ = n λ. Jokainen heijastus vastaa käänteishilan pistettä etäisyydellä 1/d origosta: diffraktiokuvion geometria antaa siis alkeiskopin.
- Millä intensiteetillä: rakennetekijä. Kunkin heijastuksen intensiteetti riippuu alkeiskopin atomien paikoista ja lajeista rakennetekijän Fhkl kautta. Juuri se kertoo aiheesta.
- Systemaattiset sammumiset. Jotkin heijastukset ovat nollia atomeista riippumatta. Keskitetty hila sammuttaa kokonaisia perheitä, ruuviakseli tai liukupeilaustaso sammuttaa toisia. Nämä puuttumiset paljastavat hilatyypin ja osan avaruusryhmästä.
- Laue-luokka. Diffraktiokuvio on aina keskeissymmetrinen (tämä on Friedelin laki): se näyttää pisteryhmän symmetrian keskuksella täydennettynä, eli sen Laue-luokan.

Lauessa laatoituksen, kvasikiteen tai kiteen diffraktio lasketaan jokaisen muutoksen yhteydessä. Näkyvissä ovat sallitut heijastukset, ne jotka ryhmä sammuttaa, ja kunkin sammumisen syy.
Kaavat
Käänteishila (kristallografien käytäntö, ilman tekijää ) ja tasojen välinen etäisyys:
Braggin laki ja sen vastine, Lauen ehto (Ewaldin pallo, ):
Rakennetekijä, summa alkeiskopin atomien yli (sirontatekijä , Debye–Waller-tekijä ), ja intensiteetti:
Sammuminen: F-hila sijoittaa atomin paikkaan sekä paikkoihin , , , joten
Friedelin laki (ilman anomaalista sirontaa): , joten .
Säteilylajit ja menetelmät
Kolme säteilylajia täydentää toisiaan:
- röntgensäteet, jotka siroavat elektroneista: kaikkien laboratorioiden menetelmä, röntgenputkella tai synkrotronilla;
- neutronit, jotka siroavat ytimistä. Ne näkevät kevyet atomit kuten vedyn, erottavat jaksollisen järjestelmän naapurit toisistaan ja paljastavat magneettisen järjestyksen; niihin tarvitaan reaktori tai spallaatiolähde;
- elektronit, jotka vuorovaikuttavat niin voimakkaasti, että elektronimikroskoopissa nanokide riittää.
Näyte määrää sitten menetelmän:
- Yksikide. Lauen menetelmässä paikallaan oleva kide valaistaan valkoisella säteilyllä: kuva näyttää kiteen symmetrian, ja sen avulla kide suunnataan. Nykyaikainen diffraktometri kiertää kidettä monokromaattisessa säteessä ja mittaa tuhansia heijastuksia yksi kerrallaan: tämä on varmin tie täydelliseen rakenteeseen.
- Jauhe. Tuhannet satunnaisesti suuntautuneet kristalliitit tuottavat jokaisesta tasoperheestä diffraktiokartion. Debye–Scherrer-filmi näyttää sen kaarina; diffraktometri levittää sen diffraktogrammiksi, jossa intensiteetti on 2θ:n funktiona. Diffraktogrammi on faasin sormenjälki. Viivojen paikat antavat alkeiskopin, niiden intensiteetit alkeiskopin sisällön ja niiden leveydet kristalliittien koon (Scherrerin kaava).

Laue-kuvan lukeminen. Jokainen täplä tulee tasoparvesta, joka on poiminut valkoisesta säteestä Braggin ehdon täyttävän aallonpituuden. Tasot toimivat peilinä: niiden normaali puolittaa säteen ja kiteestä täplään kulkevan suoran välisen kulman. Täplän paikasta filmillä ja filmin etäisyydestä saadaan siis normaalin suunta ja sitten sen indeksit (h k l) projisoimalla se kopin akseleille. Kunkin täplän aallonpituus jää tuntemattomaksi: kuva antaa kiteen orientaation ja sen Laue-luokan, mutta ei sen tasovälejä. Lauessa Laue-kuvio seuraa Kide-työpajan näkymää, ja täplän osoittaminen näyttää sen indeksit.
![Kolme Laue-kuviota: vuorisuola suuntaan [001] läpäisyssä, kvartsi suuntaan c, vuorisuola takaisinheijastuksessa](../../../img/laue-pattern.jpg)
Kaavat
Nopeudella liikkuvan neutronin aallonpituus ja jännitteellä kiihdytetyn elektronin aallonpituus (relativistisella korjauksella):
Scherrerin kaava: kristalliittien koko viivan puoliarvoleveydestä (radiaaneina, laitteen aiheuttama levenemä vähennettynä; ):
Mittauksesta rakenteeseen
Tuntemattomasta näytteestä atomipaikkojen luetteloon päästään neljässä vaiheessa.
- Tunnistaminen. Jauhediffraktogrammia verrataan tunnettujen faasien tietokantaan. Niitä ovat rakennetietokannat, kuten vapaa Crystallography Open Database, tai diffraktogrammitietokannat, kuten ICDD:n PDF-tiedosto. Useimmiten aine tunnetaan jo, ja analyysi päättyy tähän.
- Indeksointi. Muussa tapauksessa etsitään alkeiskoppi, joka antaa kaikille viivoille indeksit (h k l). Kuutiolliselle alkeiskopille riittää havaita, että arvot 1/d² suhtautuvat toisiinsa kuin kokonaisluvut h² + k² + l². Sammumiset antavat sitten yhteensopivat avaruusryhmät.
- Ratkaiseminen. Mittaus antaa heijastusten intensiteetin |F|², mutta ei niiden vaihetta. Ilman vaihetta elektronitiheyttä ei voi koota uudelleen: tämä on vaiheongelma. Sen voi kiertää usealla tavalla:
- Pattersonin funktio, joka ei tarvitse vaiheita ja näyttää atomien väliset vektorit;
- suorat menetelmät, jotka arvaavat vaiheet tilastollisten riippuvuuksien avulla (Nobelin palkinto 1985);
- charge flipping, joka vuorottelee reaaliavaruuden ja käänteisavaruuden välillä.
- Tarkentaminen ja validointi. Malli sovitetaan mittauksiin pienimmän neliösumman menetelmällä: paikat, lämpöliike ja jauheelle koko diffraktogrammin profiili (Rietveldin menetelmä). Yhteensopivuustekijät kuten R ja χ² kertovat, onko malli hyvä.
Lauessa Kide-työpaja laskee rakenteen jauhediffraktogrammin, oikeilla atomeilla tai ilman niitä. Se lukee todellisen mittauksen ja tarkentaa sen (alkeiskoppi, nollakohta, viivaprofiili, tausta). Se indeksoi tuntemattoman mittauksen ja ehdottaa yhteensopivia ryhmiä. Laatoitusten Fourier-synteesi näyttää myös vaiheongelman: oikeilla vaiheilla aihe palaa, satunnaisilla vaiheilla se katoaa.
Kaavat
Elektronitiheys on rakennetekijöiden Fourier-muunnos; kullakin rakennetekijällä on itseisarvo ja vaihe , mutta mittaus antaa vain itseisarvon:
Pattersonin funktio ei tarvitse vaiheita; sen piikit ovat atomien välisten vektorien kohdalla:
Rietveld-tarkennus minimoi painotetun poikkeaman mitatun diffraktogrammin ja lasketun diffraktogrammin välillä piste pisteeltä; tulosta arvioidaan suureilla ja ( pistettä, parametria):
Lisätietoa
- International Tables for Crystallography, osa A, tasoryhmien ja avaruusryhmien perusteos.
- IUCr:n opetusvihkoset, lyhyitä ja maksuttomia.
- Bilbao Crystallographic Server ryhmille, niiden aliryhmille ja niiden Wyckoff-paikoille.
- Crystallography Open Database, satojatuhansia CIF-muotoisia rakenteita, jotka Laue osaa avata.
Käytäntöä varten opas kuvaa jokaisen työpajan, ja esimerkit avautuvat Lauessa yhdellä napsautuksella.