Laue
Suomi

Kristallografia lyhyesti

Muutama sivu, jotka asettavat Lauen tekemisen yhteyteensä. Ensin nähdään, mikä kide on ja miten sen symmetria kuvataan. Sitten nähdään, miten diffraktio tekee kiteen näkyväksi ja millaisten vaiheiden kautta tuntemattomasta näytteestä päästään sen atomien paikkoihin.

Kide: hila ja aihe

Kide on atomien järjestys, joka toistuu täsmälleen samanlaisena avaruuden kolmeen suuntaan. Se kuvataan kahdessa osassa.

Usein sanotaan lyhyesti: kide = hila + aihe. Kolme vektoria a, b, c virittävät hilan, ja niiden muodostama suuntaissärmiö on alkeiskoppi. Sen kuusi parametria (a, b, c, α, β, γ) ja atomien koordinaatit näiden vektorien murto-osina riittävät kuvaamaan koko kiteen.

Alkeiskoppeja on kahdenlaisia:

Tasossa ajatus on sama kahdella vektorilla: tapetti, laattalattia tai kangas ovat ”kaksiulotteisia kiteitä”.

Tasoryhmän p4gm laatoitus
Tasossa: aihe, jota hila ja tasoryhmän p4gm symmetriat toistavat.
Vuorisuolan alkeiskoppi ja sen nelinkertaiset akselit
Avaruudessa: vuorisuolan pintakeskinen kuutiollinen alkeiskoppi ja sen nelinkertaiset akselit.
Kaavat

Hilapiste ja mielivaltainen piste suhteellisissa koordinaateissa:

r=u a+v b+w c,u,v,w∈Zx=x a+y b+z c\mathbf{r} = u\,\mathbf{a} + v\,\mathbf{b} + w\,\mathbf{c},\quad u, v, w \in \mathbb{Z} \qquad\qquad \mathbf{x} = x\,\mathbf{a} + y\,\mathbf{b} + z\,\mathbf{c}

Metrinen tensori GG sisältää alkeiskopin kuusi parametria; siitä saadaan etäisyydet, kulmat ja tilavuus:

G=(a2abcos⁡γaccos⁡βabcos⁡γb2bccos⁡αaccos⁡βbccos⁡αc2),∣Δx∣2=ΔxTG Δx,V=det⁡GG = \begin{pmatrix} a^2 & ab\cos\gamma & ac\cos\beta \\ ab\cos\gamma & b^2 & bc\cos\alpha \\ ac\cos\beta & bc\cos\alpha & c^2 \end{pmatrix},\qquad |\Delta\mathbf{x}|^2 = \Delta\mathbf{x}^{\mathsf T} G\,\Delta\mathbf{x},\qquad V = \sqrt{\det G}

Symmetria tasoittain

Jaksollisuus rajoittaa mahdollisia symmetrioita voimakkaasti. Hilalla voi olla vain 1-, 2-, 3-, 4- tai 6-kertaisia kiertoakseleita: tämä on kristallografinen rajoitus. Säännöllinen viisikulmioiden laatoitus on mahdoton, samoin kuin viisikertaisesti symmetrinen kide. Symmetriat luokitellaan siksi tasoihin, joista kukin rakentuu edellisen varaan.

  1. Pisteryhmä kokoaa yhteen kierrot, peilaukset ja inversion, jotka pitävät yhden pisteen paikallaan. Se kertoo, miltä kide näyttää kaukaa, atomeja näkemättä: sen tahkojen muodon ja sen ominaisuuksien anisotropian. Pisteryhmiä on 32. Ne piirretään stereografisena projektiona ja jaetaan 7 kidejärjestelmään triklinisestä kuutiolliseen.
  2. Bravais’n hilat ovat ne 14 tapaa järjestää hilapisteet avaruuteen: primitiivinen (P), tilakeskinen (I), pintakeskinen (F), pohjakeskinen (A, B tai C), romboedrinen (R).
  3. Avaruusryhmä yhdistää nämä kaksi. Se lisää operaatioita, joilla ei ole vastinetta pisteryhmissä: ruuviakselit (kierto, jota seuraa translaation murto-osa, kuten 21 tai 42) ja liukupeilaustasot (peilaus, jota seuraa puolikas translaatio). Avaruusryhmiä on 230, ja tasossa tasoryhmiä on 17. Niiden Hermann–Mauguin-symboli, kuten Fm-3m tai P2_1/c, ilmoittaa hilatyypin ja sen jälkeen symmetriaelementit pääsuuntien mukaan.
  4. Wyckoff-paikat luokittelevat alkeiskopin pisteet niiden paikallisen symmetrian mukaan. Symmetriaelementin päälle sijoitetulla atomilla on alkeiskopissa vähemmän kopioita kuin yleisessä paikassa olevalla atomilla. Sen monikertaisuuden ja sen paikkasymmetrian kertaluvun tulo on vakio. Tämä on rakennekuvausten kieli: ”Na paikassa 4a, Cl paikassa 4b”.
TasossaAvaruudessa
Kidejärjestelmät47
Pisteryhmät1032
Bravais’n hilat514
Tasoryhmät, avaruusryhmät17230

Symmetria näkyy myös fysikaalisissa ominaisuuksissa. Neumannin periaatteen mukaan kiteen jokaisella ominaisuudella on vähintään sen pisteryhmän symmetria. Kuutiollinen kide on siksi optisesti isotrooppinen. Pietsosähköisyys taas edellyttää, ettei kiteellä ole symmetriakeskusta.

Pisteryhmän m-3m stereogrammi
Vuorisuolan pisteryhmän m-3m stereogrammi: mielivaltaisen suunnan 48 ekvivalenttia asemaa.

Lauessa Laatoitus-työpaja käy läpi 17 tasoryhmää ja 7 friisiryhmää. Kide-työpaja käy läpi 230 avaruusryhmää Wyckoff-paikkoineen, alkeiskopin symmetriaelementteineen ja stereogrammeineen.

Kaavat

Symmetriaoperaatio Seitzin merkinnöin: lineaarinen osa RR ja translaatio t\mathbf{t} (murto-osainen ruuviakselille tai liukupeilaustasolle):

{R ∣ t}:x⟼R x+t\{R\,|\,\mathbf{t}\} : \mathbf{x} \longmapsto R\,\mathbf{x} + \mathbf{t}

Kristallografinen rajoitus: hilan kannassa RR on kokonaislukumatriisi, joten myös sen jälki on kokonaisluku. Kierrolle kulman 2π/n2\pi/n verran:

tr⁡R=1+2cos⁡2πn∈Z⟹n∈{1,2,3,4,6}\operatorname{tr} R = 1 + 2\cos\frac{2\pi}{n} \in \mathbb{Z} \quad\Longrightarrow\quad n \in \{1, 2, 3, 4, 6\}

Wyckoff-paikka: sen monikertaisuus mm (konventionaalisessa alkeiskopissa), sen paikkasymmetrian kertaluku ∣S∣|S|, pisteryhmän kertaluku ∣P∣|P| ja alkeiskopin hilapisteiden lukumäärä ZhilaZ_{\text{hila}} (1 P:lle, 2 I:lle ja C:lle, 4 F:lle):

m⋅∣S∣=∣P∣⋅Zhila(vuorisuola, Fm3ˉm: Na paikassa 4a, 4×48=48×4)m \cdot |S| = |P| \cdot Z_{\text{hila}}\qquad\text{(vuorisuola, }Fm\bar{3}m\text{: Na paikassa }4a,\ 4 \times 48 = 48 \times 4)

Atomien näkeminen: diffraktio

Atomien väliset etäisyydet, jotka ovat ångströmin (10−10 m) suuruusluokkaa, ovat aivan liian pieniä valomikroskoopille. Kide valaistaan siksi aallolla, jonka aallonpituus on samaa suuruusluokkaa: röntgensäteillä, neutroneilla tai elektroneilla. Jokainen atomi sirottaa hieman aallosta. Koska kide on jaksollinen, nämä aallot vahvistavat toisiaan vain tietyissä suunnissa, joissa ne muodostavat teräviä täpliä, heijastuksia. Max von Laue havaitsi tämän vuonna 1912; William Lawrence Bragg muotoili lain seuraavana vuonna.

Penrosen laatoituksen Braggin piikit, kymmenkertainen symmetria
Kuuluisa poikkeus: kvasikide ei ole jaksollinen, mutta se diffraktoi teräviksi piikeiksi kymmenkertaisella symmetrialla, joka on kiteiltä kielletty (Shechtman, 1982; Nobelin palkinto 2011).

Lauessa laatoituksen, kvasikiteen tai kiteen diffraktio lasketaan jokaisen muutoksen yhteydessä. Näkyvissä ovat sallitut heijastukset, ne jotka ryhmä sammuttaa, ja kunkin sammumisen syy.

Kaavat

Käänteishila (kristallografien käytäntö, ilman tekijää 2π2\pi) ja tasojen välinen etäisyys:

ai⋅aj∗=δij,Ghkl=h a∗+k b∗+l c∗,dhkl=1∣Ghkl∣(kuutiollinen: 1d2=h2+k2+l2a2)\mathbf{a}_i \cdot \mathbf{a}^*_j = \delta_{ij},\qquad \mathbf{G}_{hkl} = h\,\mathbf{a}^* + k\,\mathbf{b}^* + l\,\mathbf{c}^*,\qquad d_{hkl} = \frac{1}{|\mathbf{G}_{hkl}|}\qquad\text{(kuutiollinen: } \tfrac{1}{d^2} = \tfrac{h^2+k^2+l^2}{a^2}\text{)}

Braggin laki ja sen vastine, Lauen ehto (Ewaldin pallo, ∣k∣=1/λ|\mathbf{k}| = 1/\lambda):

2 dhklsin⁡θ=n λ⟺k′−k=Ghkl2\,d_{hkl}\sin\theta = n\,\lambda \qquad\Longleftrightarrow\qquad \mathbf{k}' - \mathbf{k} = \mathbf{G}_{hkl}

Rakennetekijä, summa alkeiskopin atomien yli (sirontatekijä fjf_j, Debye–Waller-tekijä BjB_j), ja intensiteetti:

Fhkl=∑jfj e−Bjsin⁡2θ/λ2 e2πi(hxj+kyj+lzj),Ihkl∝∣Fhkl∣2F_{hkl} = \sum_j f_j\, e^{-B_j \sin^2\theta/\lambda^2}\, e^{2\pi i (h x_j + k y_j + l z_j)},\qquad I_{hkl} \propto |F_{hkl}|^2

Sammuminen: F-hila sijoittaa atomin paikkaan x\mathbf{x} sekä paikkoihin x+(0,12,12)\mathbf{x} + (0,\tfrac12,\tfrac12), (12,0,12)(\tfrac12,0,\tfrac12), (12,12,0)(\tfrac12,\tfrac12,0), joten

Fhkl=F′(1+eiπ(k+l)+eiπ(h+l)+eiπ(h+k))={4F′h,k,l kaikki parillisia tai kaikki parittomia0muutenF_{hkl} = F'\left(1 + e^{i\pi(k+l)} + e^{i\pi(h+l)} + e^{i\pi(h+k)}\right) = \begin{cases} 4F' & h, k, l \text{ kaikki parillisia tai kaikki parittomia} \\ 0 & \text{muuten} \end{cases}

Friedelin laki (ilman anomaalista sirontaa): Fhˉkˉlˉ=Fhkl∗F_{\bar h\bar k\bar l} = F_{hkl}^{*}, joten Ihˉkˉlˉ=IhklI_{\bar h\bar k\bar l} = I_{hkl}.

Säteilylajit ja menetelmät

Kolme säteilylajia täydentää toisiaan:

Näyte määrää sitten menetelmän:

Vuorisuolan jauhediffraktogrammi, sen Debye–Scherrer-filmi ja sen viivataulukko
Vuorisuola jauheena: indeksoidut viivat, F-hilan sammuttamat viivat ja Debye–Scherrer-filmi.

Laue-kuvan lukeminen. Jokainen täplä tulee tasoparvesta, joka on poiminut valkoisesta säteestä Braggin ehdon täyttävän aallonpituuden. Tasot toimivat peilinä: niiden normaali puolittaa säteen ja kiteestä täplään kulkevan suoran välisen kulman. Täplän paikasta filmillä ja filmin etäisyydestä saadaan siis normaalin suunta ja sitten sen indeksit (h k l) projisoimalla se kopin akseleille. Kunkin täplän aallonpituus jää tuntemattomaksi: kuva antaa kiteen orientaation ja sen Laue-luokan, mutta ei sen tasovälejä. Lauessa Laue-kuvio seuraa Kide-työpajan näkymää, ja täplän osoittaminen näyttää sen indeksit.

Kolme Laue-kuviota: vuorisuola suuntaan [001] läpäisyssä, kvartsi suuntaan c, vuorisuola takaisinheijastuksessa
Vuorisuola suuntaan [001] (symmetria 4mm), kvartsi suuntaan c (3m), sitten vuorisuola takaisinheijastuksessa.
Kaavat

Nopeudella vv liikkuvan neutronin aallonpituus ja jännitteellä UU kiihdytetyn elektronin aallonpituus (relativistisella korjauksella):

λn=hmnv,λe=h2meeU(1+eU2mec2)(λe≈2,5 pm, kun ja¨nnite on 200 kV)\lambda_n = \frac{h}{m_n v},\qquad \lambda_e = \frac{h}{\sqrt{2 m_e e U\left(1 + \dfrac{eU}{2 m_e c^2}\right)}}\qquad(\lambda_e \approx 2{,}5\ \text{pm, kun jännite on } 200\ \text{kV})

Scherrerin kaava: kristalliittien koko τ\tau viivan puoliarvoleveydestä β\beta (radiaaneina, laitteen aiheuttama levenemä vähennettynä; K≈0,9K \approx 0{,}9):

τ=K λβcos⁡θ\tau = \frac{K\,\lambda}{\beta\cos\theta}

Mittauksesta rakenteeseen

Tuntemattomasta näytteestä atomipaikkojen luetteloon päästään neljässä vaiheessa.

  1. Tunnistaminen. Jauhediffraktogrammia verrataan tunnettujen faasien tietokantaan. Niitä ovat rakennetietokannat, kuten vapaa Crystallography Open Database, tai diffraktogrammitietokannat, kuten ICDD:n PDF-tiedosto. Useimmiten aine tunnetaan jo, ja analyysi päättyy tähän.
  2. Indeksointi. Muussa tapauksessa etsitään alkeiskoppi, joka antaa kaikille viivoille indeksit (h k l). Kuutiolliselle alkeiskopille riittää havaita, että arvot 1/d² suhtautuvat toisiinsa kuin kokonaisluvut h² + k² + l². Sammumiset antavat sitten yhteensopivat avaruusryhmät.
  3. Ratkaiseminen. Mittaus antaa heijastusten intensiteetin |F|², mutta ei niiden vaihetta. Ilman vaihetta elektronitiheyttä ei voi koota uudelleen: tämä on vaiheongelma. Sen voi kiertää usealla tavalla:
    • Pattersonin funktio, joka ei tarvitse vaiheita ja näyttää atomien väliset vektorit;
    • suorat menetelmät, jotka arvaavat vaiheet tilastollisten riippuvuuksien avulla (Nobelin palkinto 1985);
    • charge flipping, joka vuorottelee reaaliavaruuden ja käänteisavaruuden välillä.
  4. Tarkentaminen ja validointi. Malli sovitetaan mittauksiin pienimmän neliösumman menetelmällä: paikat, lämpöliike ja jauheelle koko diffraktogrammin profiili (Rietveldin menetelmä). Yhteensopivuustekijät kuten R ja χ² kertovat, onko malli hyvä.

Lauessa Kide-työpaja laskee rakenteen jauhediffraktogrammin, oikeilla atomeilla tai ilman niitä. Se lukee todellisen mittauksen ja tarkentaa sen (alkeiskoppi, nollakohta, viivaprofiili, tausta). Se indeksoi tuntemattoman mittauksen ja ehdottaa yhteensopivia ryhmiä. Laatoitusten Fourier-synteesi näyttää myös vaiheongelman: oikeilla vaiheilla aihe palaa, satunnaisilla vaiheilla se katoaa.

Kaavat

Elektronitiheys on rakennetekijöiden Fourier-muunnos; kullakin rakennetekijällä on itseisarvo ja vaihe φhkl\varphi_{hkl}, mutta mittaus antaa vain itseisarvon:

ρ(x)=1V∑hkl∣Fhkl∣ eiφhkl e−2πi(hx+ky+lz)\rho(\mathbf{x}) = \frac{1}{V}\sum_{hkl} |F_{hkl}|\, e^{i\varphi_{hkl}}\, e^{-2\pi i (hx+ky+lz)}

Pattersonin funktio ei tarvitse vaiheita; sen piikit ovat atomien välisten vektorien kohdalla:

P(u)=1V∑hkl∣Fhkl∣2cos⁡2π(hu+kv+lw)P(\mathbf{u}) = \frac{1}{V}\sum_{hkl} |F_{hkl}|^2 \cos 2\pi(hu + kv + lw)

Rietveld-tarkennus minimoi painotetun poikkeaman mitatun diffraktogrammin yiy_i ja lasketun diffraktogrammin yc,iy_{c,i} välillä piste pisteeltä; tulosta arvioidaan suureilla RwpR_{wp} ja χ2\chi^2 (NN pistettä, PP parametria):

S=∑iwi (yi−yc,i)2,wi=1σi2,Rwp=S∑iwiyi2,χ2=SN−PS = \sum_i w_i\,(y_i - y_{c,i})^2,\quad w_i = \frac{1}{\sigma_i^2},\qquad R_{wp} = \sqrt{\frac{S}{\sum_i w_i y_i^2}},\qquad \chi^2 = \frac{S}{N - P}

Lisätietoa

Käytäntöä varten opas kuvaa jokaisen työpajan, ja esimerkit avautuvat Lauessa yhdellä napsautuksella.